tiistai 3. huhtikuuta 2012

Drama bomb

Jou,

Emme ole nähneet tai tehneet yhdessä mitään vähään aikaan, joten päätimme pitää elokuvaillan ja hieman bloggailla samalla! Koska hyvään ja rentouttavaan leffailtaan kuuluu myös hyvä ja rentouttava ruoka, päätimme tehdä yhdessä Mikan erikoista, Tulista Papuyllätystä. Jos herkkua tekee vain yhdelle, siihen kuluu puoli purkkia papuja chilikastikkeessa, kaksi kanamunaa ja oman maun mukaan salaista ainesosaa, raejuustoa. Ensin on pistettävä pavut pörisemään kattilaan ja samalla paistettava munat, sitten viimeisteltävä annosta kivasti raejuustolla. Mikäli herkkua tehdään useammalle kuin yhdelle, täytyy vain lisätä papupurkin puolikkaita ja kanamunia aterioitsijoiden määrästä riippuen. Aterian hinnaksi laskimme 1,10€ per nenä. Ruoka sopii hyvin arkeen, rennoksi leffanaposteltavaksi kavereiden kanssa tai romanttisiin illanviettoihin oman kullannupun kanssa. Oikeastaan Mika syö sitä joka päivä. Jonnenkin mielestä ruoka menetteli, ainakin hinta-laatusuhde oli kohdallaan!

nom nom.


Illan elokuvaksi valitsimme Romeo + Julian, modernisoidun ysäriversion Shakespearin näytelmästä, jonka Mika oli ostanut kuukausi sitten. Elokuvan on ohjannut Baz Luhrmann, joka on ohjannut myös esimerkiksi Mouling Rougen ja päärooleissä nähdään Leonardo Dicaprio ja Claire Danes. Kumpikaan meistä ei osannut odottaa, että elokuvan dialogi oli otettu suoraan alkuperäisestä näytelmästä, tämä antoi elokuvalle omituisen oudon vivahteen, joka olikin hyvä omituisen outo vivahde.

Nuorta lempeä<3

Elokuva oli muutenkin mielenkiintoinen, vaikka välillä pussailu- ja herkistelytkohdat venyivät äärettömyyksiin ja tuli sellainen "hohhoijaa, voisitteko mennä jo kotiin" -olo. Leffan soundtracki on myös todella hyvä ja sisältää monia ysäriklassikoita kuten Radioheadia, Cardigansia, The Wannadiesiä... ja sen semmoista. Elokuva saa poikien suosituksen.

SPOILERIVAROITUS: seuraava kuva sisältää mahdollisen vihjeen elokuvan loppuratkaisusta.

Poikien haikea tunnelma elokuvan loppuratkaisun jälkeen.

Pojat pukeutuivat illan leffailua varten asiaankuuluvalla tavalla, tyylikkästi. Mika katsoi viikon alussa tavalliseen tapaansa Beckin Loser musavideota ja siitä tuli Mikalle himo pukea pitkästä aikaa päälleen pitkähihanen t-paita, jonka päälle taas toinen t-paita. Pitkähihasen alkuperää on vaikea määritellä, koska Mika on saanut sen joulupukilta joskus viime vuosikymmenen puolivälissä. T-paita sen päällä on isoveljen luovuttama repalainen Kurt Cobain paita, jonka veli on saanut kaveriltaan turkista tuliaisena joskus viime vuosituhannella. Jonnella oli päällään basic valkoinen t-paita v-kauluksella sekä tummanharmaa neule. Vaatteilla ei ole Mikan vaatteiden kaltaista tunnearvoa, vaikka ne ovatkin jo elämää nähneet ja olleet mukana monenlaisissa eri kommelluksissa.



Ohessa vielä eräs nosto Romeo + Juliet soundtrackilta.

Mahtavaa nynnyilyä.

Rakkaudella: Jonne&Mika

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Ollaan kavereita jookos...



Terve,


Ollaan tällä viikolla koettu kaikkea jännitävää! Kävimme kirjoittelemassa useampana päivänä kaikenlaisia ylioppilasjuttuja. Jonnen kirjoitukset menivät kohtalaisen hyvin ja Mikan kohtalaisen huonosti. Ajattelimme seuraavaksi esitellä hieman eväitämme. Jonnella oli eväänä kaksi sämpylää jossa oli sisällä juustoa, kinkkua ja voita, myös salaattia välistä löytyi. Juotavaksi Jonne oli valinnut jääteetä, se oli erittäin hyvää. Jonnella oli myös herkkuboksi täynnä erilaista pientä naposteltavaa, kuten suklaata ja melliä. Mikalla oli mukanaan pari banaania, pullollinen vettä ja nikotiinipurkkaa. Mika ei jaksanut syödä banaaneja, mutta söi ne myöhemmin välipalalla kotonaan. Keskiviikkona Mika oli erityisnopea kirjoittamaan ja hänelle tuli tylsää, joten hän laski kaikki näkyvissä olevat batterypullot, niitä oli kaksi. Jonnella ei jäänyt aikaa toisten batterypullojen laskemiseen.






Seuraavassa kuvassa on esillä meidän tämän keväistä ulkoiluasustetta. Jonnella on takki, joka on H&Mältä ja se on lämmin ja mukava. Housut (ks. edellinen merkintä). Kengät ovat Pomarit, jotka juuri kävi korjauttamassa suutarilla ja ne ovat taas edustuskelpoiset. Mikalla on päässään Sonic Youth pipo Sonic Youthin säläkaupasta. Takki on jokin XZet merkkinen takki jonka Mikan äiti on löytänyt roskiksesta. Housina ovat uudet super silm fitit farkut H&Mältä jotka maksoivat 15€, hieman ehkä hintavat, mutta saahan pojatkin joskus vähän lelliä ja helliä itseään. Kenkinä on jotkut tuntemattomat tennarit, joka Mika on ostanut Centrumkirpparilta, hintaa skloboilla oli 2,5€. Mikan kassi on I<3Myspace kassi,jonka Mika on voittanut jalkopalloturnauksesta Hurricane festareilla Saksassa.





Mika osti tänään myös kirppikseltä paidan, mutta se olikin liian pieni Mikalle. Ajattelimme lahjoittaa sen täällä jollekkin kuka sen ikinä haluaakin! Paita on kokoa M, mutta se on tyttöjen kokoja niin me ei oikein tiedetä miten ne toimii. Paidan voitte nähdä seuraavassa kuvassa. Sen merkkinä on Rich & Famous ja se haisee tytölle. Ota tämä 2€ kirppari löytö hyvään kotiin!  





... niin kuin ananas ja kookos.
(huomaa mikan ananas-kookos jugurtti)



torstai 8. maaliskuuta 2012

Bloggareiden elämä alkaa!

Hei!

Jonne ja Mika aloittivat yhdessä lifestyle blogin. He aikovat pistää tänne merkintöjä elämästään, pukeutumisesta ja kaikesta kivasta mitä he tekevät yhdessä. :)

Meillä oli tänää päällä erilasia arkivaatteita. Jonnella oli raidallinen villapaita jossa raidat olivat kivan erilaisia, paita oli hankittu Haloselta. Jonnella oli myös kivat tummat farkut, jotka Jonne on ostanut veljeltään. Mikalla oli halpahallista ostettu flanellipaita ja H&Mältä ostetut mustat pieruverkkarit. Mika myös piristi arkista tyyliään Boston Bruinsin t-paidalla, jonka hän on ottanu veljeltään.


Mikalla on tässä kuvassa tummat farkut koska pojat menivät illalla katsomaan Jaakon luo Walking Deadia ja piti vähän laittautua.

Rakkaudella: Mika ja Jonne